haaveita ja... seitsämäs osa

Mintun näkökulma:
Istuin sängylläni, nenä kiinni kirjassa. Hätkähdin, kun kuulin puhelimeni soivan. Äiti soittaa. "Moi", vastasin ja olin valmis jo kuulemaan mitämun pitäis seuraavaksi kotitöistä tehdä. "Voisitko sanoa Maxille että hän ottaisi pyykit pois koneesta", äiti sanoi. "Joo joo", sanoin. "Eiku Max ei ole kotona", sanoin äkillisesti. "No voisitko sinä sitten ottaa ne pyykit pois koneesta", äiti kysyi hieman vaivaantuneena. "No jos Max sitten ens kerralla joutuu ottamaan mun pyykit pois", sanoin. "Joo tottakai. Kiitos", äiti sanoi ja lopetti puhelun. Otin pyykit pois koneesta ja ripustin ne kuivumaan.

Päätin soittaa Maxille, ja kysyä että missä hän on. Puhelin piippasi hetken kunnes joku vastasi, joku muu kuin Max, kuitenkin. "Leea Kangas, Helsingin seudun yliopistollinen keskussairaalaan lääkäri", sanoi ääni puhelimesta. "Anteeksi, mutta taisin soittaa väärään numeroon, kun yritin tavoitella veljeäni, Maxia", sanoin nolostuneena. "Et tainnut soittaa väärään numeroon, Max on täällä meillä auto-onnettomuuden uhrina", Leea sanoi. "Sopisiko jos soittaisin vanhemmilleni, ja tulisimme sinne?", kysyin. "Tottakai, mutta varautukaa siihen että joudutte odottamaan", Leea sanoi. "Selvä", sanoin ja suljin puhelimeni. Itkin surusta, pelokkaana. Mutta päätin kuitenkin soittaa vanhemmilleni.

Minjan näkökulma:
Tanssin Lumikkia, harjoituksissa. Tunsin että lentäisin, kaikki huolet ovat poissa. "Kiitos, kiitos!", huudahti Lumikin ohjaaja. "Kiitos näistä harjoituksista. Nähdään huomenna, samaan aikaan", jatkoi ohjaajamme. Menin pukuhuoneeseen, ja otin puhelimeni esiin, huomasin soitot jotka Minttu oli minulle soittanut. Niitä oli kolmetoista, huolestuin hieman koska tiesin ettei Minttu olisi minulle soittanut kolmeatoista kertaa ellei jotain vakavaa olisi tapahtunut. Minttu vastasi minulle ja kertoi olevansa sairaalalla. "Okei, mä tuun sinne ihan heti. Nähdään", sanoi äkillisesti koska minulla olisi kiire.

Huomasin että olin unohtanut juomapulloni saliin, joten menin noutamaan sitä. Tunsin kyynelten vierivän poskellani, mutta en välittänyt niistä, nyt tärkeintä olisi että Max selviäisi. "Hei Minja, sulla meni tanssi tosi hyvin!", kehui ohjaajamme Peter. Yritin väistellä hänen katsettaan, jotta hän ei huomaisi että itkisin, mutta niin ei käynyt. "Minja, mikä sulla on?", hän kysyi. Katseemme kohtasivat, menimme yhä lähemmäs toisiamme ja...


Tässä oli sitten tämäkin osa.☺ Toivottavasti piditte tästä, ja toivottavasti odotatte seuraavaa osaa jännittäen💜💛💜💛💜 Mukavaa pian alkavaa viikkoa😚