Astridin näkökulma:
Pisaroita putoaa päälleni, niin kuin myös muidenkin päälle. April on peloissaan, vaikka ihaileekin pisaroiden muodostamia kuvioita. Isä ohjaa veneemme rantaan, ja Olof auttaa isää ankkuroinnissa. "Astrid, tule auttamaan minua suojan rakennuksessa. Muut, tuokaa reput ja laukut suojaan. Astrid tule!" isä ohjaa. Menemme isän kanssa etsimään sopivaa kohtaa. "Tässä suojanrakennustarvikkeet sisältävä reppu", April ojentaa sen minulle. Nyökkään hänelle kiitokseksi. "Kävisikö että rakennamme suojan tähän kohtaa?" ehdotan isälle. "Sopiva kohta", isä kehuu. Alamme tuumasta toimeen, ja pian saamme jo laittaa makuupusseja.
Kun istua kökötimme suojassamme, aika kului hitaasti. Välillä vaihdettiin muutama sana, siihen se jäikin. Olin istunut tuntikausia veneessä, seurana tylsä perheeni, ja sama jatkui mutta vaan eri paikassa. Kuulin pisaroiden äänen. Haukottelin. Mietin, että onneksi ei kuitenkaan ollut kylmä, hiukan vaan viileää. Haukottelin, hitaasti ja isosti. Nukahdin tylsyyteeni.
Kertojan näkökulma:
Koko perhe nukahteli Astridin tapaan. Pisarat rummuttivat heidän suojansa kangasta. Aamu alkoi valjeta. Perheen matka saarelle oli tuntunut pitkältä, tuulen takia. Jos tuulta olisi ollut enemmän olisi saarelle päässyt puolessa ajassa.
Astridin näkökulma:
Haukottelin itseni hereille. Venyttelin. Menin kurkistamaan raosta millainen sää ulkona olisi. Kirkas aurinko paistoi suoraan silmiini, aamun kosteuden tuoksu lepatteli nenääni. Astuin ulos, kuulin aaltojen rauhallisen äänen. Kuulen suojasta ääntä, käännyn sinne päin. "Huomenta Astrid!" äiti sanoo. "Huomenta", vastaan hiljaisesti. Vatsaani kurnii. "Haluisitko syötävää?" äiti kysyi kuullessaan mahani murinan. Vastasin myönteisesti. Menimme suojaan sisälle.
Aprilin näkökulma:
Astuin ulos suojasta, vatsa täynnä. Minua väsytti hieman koska Astrid oli herättynyt minut liian aikaisin. Herätyksen jälkeisien kiukkujen jälkeen emme ole vaihtaneet sanaakaan emme edes katsetta. Sen seurauksena Astrid on nyt lähtenyt jonnekin. Olen ainoa joka tietää hänen lähdöstä, minun on mentäv etsimään häntä. Katson eteeni, siihen suuntaan johon Astrid meni, siihen suuntaan johon minun on nyt mentävä. Seuraan polkua, polun yli menee kaikenlaisia oksia jotka estävät valon tulon. Kuulen murinaa edestä, takaani ja sivuiltani. Joku tai jokin koskettaa minua harteiltani. "Iiik!" kiljaisen kauhusta.
Tässä oli sitten tämä osa. Mitä piditte?😉
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti