Aprilin näkökulma:
Olin kauhusta kankeana. Kurkistin taakseni. "Astrid!" huusin ilosta. Halasin häntä, rutistin häntä niin lujaa kun jaksoin. "Osaathan säkin rutistaa", Astrid naureskeli, ja rutisti minua. Nauroimme, olimme iloisia. "Tuu. Mä näytän sulle yhden siistin paikan", Astrid virkkoi. Seurasin Astridia, kuin elefantin poikanen emoonsa. Astrid siirteli oksia je lehtiä pois edestämme. "Tadaa!" hän sanoi ja otti viimeisetkin lehdet pois tieltä. Katsoin paikkaa lumoissani.
Aprilin näkökulma:
Monet, monet eriväriset perhoset lepattelivat oksista ilmaan. Taivaalta paistoi kirkas, lämmin aurinko. Taivaalla visertivät linnut, niin kauniisti, niin ihanasti. Nurmi oli kirkkaan vihreä, täynnä keltaisia, violettejä, punaisia ja sinisiä kukkasia. Kukkasten seassa oli myös muutama puu, hedelmäpuu. Paikka oli kuin lumottu, niin kaunis. "Haluatko?" Astrid kysyi ja ojensi hedelmän. "Kiitos", vastasin Astridille hymy varmaan otsassa.
Olofin näkökulma:
Kalastelin pienimuotoisen kallion päällä isän kanssa. Kerrankin saimme olla ihan kahdestaan. Äiti oli lähtenyt kävelylle, tytöt olivat jossain. Tunsin ongessani nykimistä. Innostuin. Nostin onkea ilmaan, isä otti haavin esille. Olimme valmiita nappaamaan ison kalan. Kala tuntui painavalta, käytin siihen jokaisen voimani. Mutta en saanut kalaa haaviin. Isä auttoi. Tunsin ongestani kalan voimat, sain niitä muutaman lisää. "Rrrrgghh!". Kalan on pakko nousta. Ihan pakko. Kala vetää onkea pois päin rannasta. Olen ihan kallion reunalla. Isä ryntää luokseni.
Mutta ehtikö hän?
Tähän kohtaan tällä kertaa jäi tämä osa. Mitäs piditte?💜
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti