Tässä kirjoituksessa on erillaisia tunnetiloja. On surua ja vihaa. Ja pari muutakin. Toivottavasti pidätte❣
Suru. Meidän vieraamme.
Tulee aina kun en häntä toivo.
Yleensä, kun itken tai jotain mille
en voi mitään, tapahtuu.
Sille en voi mitään. Kyllä se joskus
poiskin lähtee usko tai älä. Sitten
kun hän pois lähtee olo on paljon
kevyempi. Helpompi ja ehkä vähän
jopa raikkaampi. Kyllä kaikki
järjestyy, lopulta. Surua älä yritä
pakoon päästä. Se lähtee pois vain
suremalla. Surua emme toivo tulevan,
silti se aina vain ilmestyy.
Ilo. Se hetki kun hymyilyttää.
Ja jos on hymyillyt kauan
Tunnet sen poskilihaksissasi.
Kun ilo valtaa sinut voi tuntua
että lennät keskellä ilon pilveä.
Kummallista, mutta totta. Se
on mahdollista koska ilo antaa
silloin sinulle siivet. Joilla voit
tuntea jokaisen ilonaiheesi.
Sekin on hieman kummallista.
Mutta onneksi elämä saa olla
sitä kummallista iloa!
Viha. Se viha jolloin tunnet että
voisit huuta niin kovaa että jokaiset
ääriviivatkin räjähtää. Se jolle olet
vihainen voi tuntea samanlaista vihaa
tai surua tai oikeastaan melkein ihan
mitä vaan. Joskus vihalle voi olla
"hyvä syy" esimerkiksi joku ärsytti sinua
mutta yleensä riidat alkavat jostain ihan
turhasta pienestä erimielisyydestä. Silloin
ei olisi pahitteeksi sanoa anteeksi, ja vaikka
halata sovinnon merkiksi. Sitä viha on.
Pelko. Aina joskus, välillä
alkaa pelottaa. Siihen voi
olla monia syitä, joita ei
kannata vähätellä, vaikka
ne ovatkin useasti ihan turhia
pelkoja. Jokainen pelkää
jotain. Osa korkeita paikkoja,
osa pelkää ahtaita paikkoja.
Kun taas jotkut pelkää hämä-
häkkejä. Pelkoja on monia,
ja erillaisia. Pelosta voi
päästä eroon. Ihan jokaisesta.
Siihen pystyy sinä, minä, ihan
jokainen. Muista se.
Tässä sitten oli tällainen blogaus, hieman erilainen, vai mitä?☺ toivottavasti erilaisuudesta huolimatta pidätte tästä♡♡♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti