Aavan näkökulma:
Oli isoäidin hautajaispäivä. Puin päälleni mustan mekon, jonka olin saanut isoäidiltä. Katsoin itseäni peiliin "Olet kaunis" olisi isoäiti sanonut jos olisi nähnyt. Kyyneleet pyrkivät taas minun silmäkulmaani. Menin alas syömään aamupalaa. Otin ruisleivän jossa oli voita päällä. En halunnut syödä muuta, en vain kyvennyt. Kun olimme täysin valmiita menimme kirkkoon.
Oli meidän aikamme mennä hyvästelemään isoäiti. Minulla oli kädessäni violetti ruusu ja kirje, uusi kirje jonka olin kirjoittanut tätä päivää varten . Laskin ruusun ja kirjeen hänen arkulleen. Koska en halunnut lukea sitä, se kirje kuulu nimittäin vain ja ainoastaan isoäidille. Kyyneleet vierivät taas jälleen kerran kasvoilleni. Vaikka hetki oli hyvin surullinen, en olisi halunnut lähteä siitä pois. En halunnut sanoa hänelle hyvästiä, en halunnut saattaa häntä viimeiselle matkalleen. Vaan se mitä olisin halunnut oli se että saisin halata ja jutella hänen kanssaan, mutta se ei ollut mahdollista. Nyt olisi se hetki, joka oli hyvin vaikea. "Hei hei. Nähdään kun minun aikani on tulla luoksesi", kuiskasin. Menimme takaisin paikoillemme.
Tässä oli nyt tämmöinen osa☺ Toivon että pidit❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti