tiemme vie... kymmenes osa "rauhoittava"

Evan näkökulma:
Tämän täytyy olla unta, vai onko April heräämässä. Tartun häntä kädestä, ja sanon: "Astrid, jos kuulet minua, avaa silmäsi". Mitään ei tapahdu. Taisin vain kuvitella. "Äiti", kuulen muminaa. Käännyn katsomaan Astridia, siinä hän katsoo minua. "Sattuu", kuulen Astridin sanovan. "Voi kultapieni", huokaisen.

Astrid on ollut hereillä jo hetken, mutta silti mieltäni kaivertaa muutama asia. Käännyn katsomaan merelle, ja kivi tipahtaa sydämeltäni. Näen Aprilin, Olofin ja kaksi miestä laivansa kanssa tulevan tänne päin. Juoksen heitä vastaan, olisin valmis kahlaamaan heidän luo, mutta minun ei tarvitse. "Hei!" sanon miehille. "Hei, nimeni on Miro, ja tässä on veljeni Rick, hän on ammatiltaan lääkäri", Miro sanoi. "Sepäs mahtavaa, tulitteko auttamaan Astridia?" kysyin malttamattomana. "Kyllä", vastasi puolestaan Rick.

Ohjasin heidät Astridin luo. "Mitä hänelle on tapahtunut?" Rick kysyi. "Emme tasan tiedä, mutta hän jäi kaatuvan puun alle", vastasin. Rick hoiti Astridia, siinä meni koko ilta. Ihailin Rickiä, hän teki upeaa työtä. Käänsin katseeni merelle. April ja Miro kalastivat. Meri oli tyyni, kaunis ja rauhoittava. Olisin voinut nukahtaa siihen paikkaan, se oli minulle kuin paratiisi. 

Aprilin näkökulma:
Istuin kallion reunalla Miron kanssa. Katsoin Miroa, sen kauniita silmiä, jotka katsoivat merelle päin. Tunsin kiintymistä Miroon, voisinpa elää loppuelämäni tässä hänen kanssaan. Päätin antaa vihjeen, kiintymyksestäni. Laitoin käteni hänen kätensä päälle. Miro kääntyi katsomaan minua, ihan kuin hän olisi säikähtänyt vihjettäni...


Tässä oli tämänkertainen osa♡