torstai 28. maaliskuuta 2019

Iisa osa kolme eipä mittään

tiistai 29.4
klo. 4.58
Tänään iltapäivällä, mä tasan tarkkaan soitan isälleni, ja kysyn mikä se asia on. Uskokaa tai älkää, niin se vie multa yöunet. Jos se olisi joku kivan-kiva-superkiva-yllätys niin tietäisin jo mikä se olisi, uskottavasti. Ja jos mietit, mitä teen tiistaina aamuyöllä päiväkirjan kanssa, niin vastaukseni on että valitan asioista miksi en saa unta. Jos mä vaikka nilkutan keittiöön ja haen lasin vettä.

klo. 5.12
Jalkani ei edes ollut enään kipeä, mutta vähän arka silti. Tällähän voi jo kävellä kouluun! Yksi ongelma vähemmän, mutta yksi erittäin ärsyttävä ongelma ei oo poistunut vielä ongelmalistaltani, tässsähän saattaa käydä niin että joudun soittamaan isälle jo aamulla. Äh, yritän vielä kerran nukkua, jos se nyt maagisesti onnistuikin.

klo. 6.27
Huomenta! Sain unta varmaan viideksi minuutiksi puolen tunnin yrittämisen jälkeen, jee! Takana varmaan kahden ja puolen tunnin ja viiden minuutin yöunet. Kiitos isä tästä todella paljon! Okei menen nyt aamupalalle.

klo. 7.02
Aamupala syöty. Nyt pukemaan vaatteet (ja valitsemaan).

klo. 7.14
Vaatteet puettu ja valittu. Valitsin vaatteikseni mustat korkeavyötäröiset farkut ja lyhyen hupparin. Äiti muuten huikkasi äsken, että Tildan äiti vie minut ja Tildan kouluun, koska minulla on tämä jalka, siihen vastasin että ei se edes ole enään niin kipeä ja mullahan on tosi lyhyt matka, johon äiti vastasi että hän pyysi jo. Olisihan se voinut pyytää isäänikin, mutta äiti yrittää näyttää pärjäävänsä hyvin ilman isäänikin.


Tässä oli omasta mielestäni aika pitkä osa, mutta olkaapa hyvät tästä. Okei, en osaa puhua tarinoiden lopussa, se on tullut viimeistän nyt sitten todistettua. Mutta haluan nyt vain kuitenkin painottaa että Iisa en ole minä, tämä on vain tarinaa ja niin eteenpäin.☺️ huhuhuh

klo. 7.23
Yritin soittaa isälleni, mutta se meni vastaajaan, hän taitaa olla töissä, tai nukkumassa.

klo. 15.13
Kotona. Tildan äiti myös toi minut kotiin, juuri kun hän oli lähtemässä sanoin hänelle, että hänen ei tarvitse tulla huomenna hakemaan ja viemään, sillä jalkani oli jo huomattavasti paremmassa kunnossa.

klo. 16.21
Äiti tuli kotiin yllättävän pirteänä, hän oli kuulemma vain käynyt kaupassa. Ihmettelen silti, mistä hänen pirteytensä johtui. Yleensä hän tulee kotiin haukotellen, mutta nyt oli tapahtunut selvästikin jokin ihme. Tosin, en kyllä tiedä mikä se ihme voi olla. Onkohan äidillä uusi mies? En kyllä usko, mutta mikä muukaan voi saada ihmisen raskaan työpäivän jälkeen noin pirteäksi.

klo. 17.58
Äiti teki ruoaksi kylmäsavulohipastaa, se oli ihan hyvää. Mutta nyt edessäni seisoo (tai on) kattoon ulottuva läksy pino. Okei, ei se ehkä ihan kattoon asti osu. Meille tuli läksyksi kirjoittaa viikon aikana historiasta essee, esseen aiheen sai päättää vaihtoehdoista. Vaikka pidän kirjoittamisesta, ei esseet silti taida olla ihan minun juttuni. Ihan sama, aloitan sen vaikka huomenna. (näin ei oikeasti tule tapahtumaan koskaan)

klo. 21.34
Sain läksyt tehtyä joskus seitsämältä, ja voin sanoa että jos minusta joskus tulisi presidentti, okei, ei musta koskaan tule, mutta JOS tulisi niin päättäisinköhän kiusata opettajiani liiasta läksyn määrästä, vai kiusata tulevia oppilaita liian oman läksymääräni takia, vai antaa niille oppilaille armoa? Okei, mitenköhän tuohon edes liittyi se presidentti.

Muuten, arvatkaapa mitä syön iltapalaksi? Kurkkua, enkä mitään muuta. Nyt mietitte että onpa se Iisa tyhmä, miks se syö iltapalaksi kurkkua. Puolustuksekseni voisin sanoa että en jaksanut tehdä kurkkuvoileipää, niin siksi syön pelkkää kurkkua. Okei, tuo ei tainnut puolustaa minua yhtään. Mutta ihan sama.

klo. 21.48
Minulla on tekemisen puutetta niin voisin kertoa teille hieman suvustani. (joka siis ei ole mitenkään ihmeellinen, vai onko?) Äitini vanhemmat ovat molemmat elossa, he asuvat lapin taajuuksilla, aika syrjäsessä. Äidilläni on sisko jonka nimi on Annu, tai siis hänen oikea nimensä on Annukka, mutta häntä kutsutaan Annuksi. Tajusin muuten etten ole kertonut edes tähän päiväkirjaan oman äitini nimeä. Äitini nimi on Anniina, mutta häntä kutsutaan usein Anniksi. Arvatkaapa, mikä on minun mummoni (äidin äiti) nimi? Se on melkein kuin Annukka, sukua jopa Anniinalle, mummoni nimi on Annikki. Vaarini (äidin isä) nimi on Antti.

Isäni vanhemmista vain hänen äitinsä on elossa, hänen nimensä on Elsi. Isän äidin Elsin toinen nimi on Lydia, josta siis olen perinnyt kolmannen nimeni. Isän isän nimi on Matti ja hän on siis kuollut, hän kuoli sydänkohtaukseen kun olin yksi ja puolivuotias. Isäni nimikin on jäänyt kertomatta, ja siis hänen nimensä on Max. Jos mietitte kummalta vanhemmaltani olen perinnyt sukunimeni niin se on isältäni. Isälläni on myös sisko ja hänen nimensä on Elli. Ellillä (eikä myöskään Annulla) ole kummallakaan miestä eikä lasta. Eli minulla ei ole serkkuja.

Okei, nyt olen kirjoittanut lähisuvustani noin puoli tuntia joten alan pian nukkumaan. Öitä, haleja ja niin edelleen!



Tässä oli tämä osa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

iltaisin-mietteitä 10.6

10.6.2020 klo. 19.54 Hyvä minä! Selvisit asiasta, josta et ollut varma selviäväsi. Asiasta, josta uskoit vain muiden itseäsi epäi...